Nepal

Kyl Intian jälkeen iha mukavaa vaihtelua tää Nepal. Same same but different, kuten paikalliset tyhjentävästi selittää. Monet pikkujutut tekee positiivista eroa Intiaan: ravintolan seinillä on toisinaan iha hienoja kuvia, joskus pöydässä palaa kynttilä, työntekijät sanoo hyvää yötä ku poistun. Nää myös taitaa semmosen yksinkertasen ja tärkeän kommunikaatiovälineen ku hymy.

Rajan yli pääsin näppärästi ilman kummempia vaikeuksia. Immigration virkailija Intian puolella kysyy multa et oonko varmasti ollu Intiassa alle 180 päivää ja kyl se sitä vähän sormilla siinä laskeskeli mut sit usko ku sanoin et oon laskenu kahesti.

Nepalin puolella sit huomasin et unohin hyvän Sami allaskuvlan kynäni Intian toimistoon siinä ku täyttelin maastapoistumislomakkeita. Kyllähä niitä kyniä varmaan saisin koulusta seittemän tilalle, mut emmä raaskinu sitä sinne jättää ja käväsin sen hakemassa. Olin sit maassa ilman viisumia sen kaks minuuttia eikä kukaan sanonu mitään, ei ees se virkailija jonka kädestä kynäni tempasin. Siitä vois kyllä kävellä pokkana rajan yli ja sivuuttaa kaikki immigrationit jos siltä tuntuu. Itestä se on kiinni hakeeko ne leimat passiin ja Nepalin puolelta viisumin.

Bussissa tapasin yhen Nepalilaisen miehen ja huomasin siinä vaiheessa ku se makso mun bussilipun sen kotiin että oon menossa sen luo kylään. Se oli semmonen pieni vuoristokylä ja sillä oli pieni talo ja portailla leikki pieni kili joka oli nauttinu elämästä viikon verran. Sillä oli myös pieniä buffaloita joista toinen suhtautu muhun hyvin varauksella, eli pyrki ettiin reittiä seinän läpi ku lähestyin sitä. Siellä se ja sen veljet viljeli maata ja kasvatti perheitään. Se sit saatto mut seuraavana päivänä Kathmanduun ja oltiin yks yö sen sukulaisten luona ennenku tulin tänne keskeisemmille kulmille.

Majailen lähellä yhtä tuommosta historiallista aukiota josta en tiiä mitään muutaku et siinä on hienoja temppeleitä. Yhtenä päivänä poliisit tuli häätään mun lempi teenkeittäjät pois, temppelin kupeessa ei kai sais keittää teetä. Bullshit. Oli ne ehkä kaks päivää poissa ja tuli takas. Se on paras paikka juoda teetä ja siksi myös sitä keittää. Eilenki siinä vieressä oli jotai länkkäreitä heittämässä konserttia ja aika hyvän shown ne vetäs. Se on semmonen kiireinen paikka jossa joskus tapaa ihmisiä. Eilen kaks nättiä Nepalilaista tyttöä tuli jutteleen mulle ja tapaan ne tänään uuestaan! Tänänänänänä nänänänänä Bätmäään!

Huomenna lähtee. Eka bussilla seittemän (eli varmaan kakstoista) tuntia Jiriin ja siitä nokka kohti Everestiä (se on se iso tunturi). Jos en lennä takasin Kathmanduun nii siinä reissussa saattaa mennä kuukausi. Kuukausi kävelyä! Oonkoha ihan kaheli. Hyvä vielä ku on pohjalla tämmönen puolen vuoden pötköttely, aktiivisimpana toimintana kävely. Pisin vaellus tähän asti on ollu viis tai kuus päivää ja sen jälkeen oli kyl ihan kiva levähtää. Kattoo ny mitä tästä tulee, mut hyvä se on vähän päästä liikkumaan.

Jos ton vaelluksen jälkeen on vielä jalat ehjänä ja toivottavasti myös pää sekä muut ruumiini osat, ni sit alkaaki olla aika ottaa suunnaksi Suomi. Nam.